• Kesätyöntekijät ovat meille suuri apu kesän myllerryksen keskellä. Työllistämme kesäisin noin 100 kesätyöntekijää, joista suurin osa työskentelee juomien pakkausten parissa täyttöosastolla, logistiikkakeskuksessa sekä valmistuksessa panimossa ja virvoitusjuomaosastolla. Lisäksi työllistämme muutamia kesätyöntekijöitä toimistotehtäviin eri toimintoihimme, kuten asiakaspalveluun, jälkiselvitykseen ja tuotannon suunnitteluun.

    Joillekin Sinebrychoff on ensimmäinen työpaikka, mutta moni on ollut meillä myös aiempina kesinä. Tiesitkö, että moni sinebrychoffilainen on tullut meille töihin kesätöiden kautta? Tehtäviä on monenlaisia, kuten on osaajiakin!

    Haku kesätyöpaikkoihimme käynnistyy tammikuussa 2023.

Kesätyöntekijät ovat meille suuri apu kesän myllerryksen keskellä. Työllistämme kesäisin noin 100 kesätyöntekijää, joista suurin osa työskentelee juomien pakkausten parissa täyttöosastolla, logistiikkakeskuksessa sekä valmistuksessa panimossa ja virvoitusjuomaosastolla. Lisäksi työllistämme muutamia kesätyöntekijöitä toimistotehtäviin eri toimintoihimme, kuten asiakaspalveluun, jälkiselvitykseen ja tuotannon suunnitteluun.

Joillekin Sinebrychoff on ensimmäinen työpaikka, mutta moni on ollut meillä myös aiempina kesinä. Tiesitkö, että moni sinebrychoffilainen on tullut meille töihin kesätöiden kautta? Tehtäviä on monenlaisia, kuten on osaajiakin!

Haku kesätyöpaikkoihimme käynnistyy tammikuussa 2023.

Tutustu työtehtäviimme myös videoista!

Tutustu työtehtäviimme myös videoista!

Katso tehtäväkohtaiset esittelyt ja videot

Täytön operaattori

Täyttöosasto kuuluu tuotantoketjuun, jossa juomat pullotetaan ja pakataan konesarjoilla eri pakkausmuotoihin, kuten muovipulloihin, lasipulloihin, tölkkeihin ja Draughtmaster-hanalaitteisiin. Monet työvaiheista ovat automatisoituja mutta häiriön korjauksiin ja tuotevaihtoihin osallistuminen edellyttää teknistä osaamista ja ennen kaikkea oikeaa asennetta. Täytön operaattorin tehtävä Sinebrychoffilla on erinomainen lähtökohta työuralle elintarviketeollisuudessa.

Panimo-operaattori

Sinebrychoff valmistaa oluita, siidereitä, long drink -juomia, virvoitusjuomia, vesiä sekä energiajuomia. Juomien valmistus on jakautunut kahteen osastoon, panimoon ja virvoitusjuomiin. Valmistus on pitkälle automatisoitua mutta vaatii tarkkaa valvontaa. Sinebrychoffin panimo-operaattorin tehtävässä sinulla on loistava tilaisuus työskennellä itse valmistuksen parissa ja oppia lisää valmistusprosessista elintarvikealalla.

Logistiikan operaattori

Logistiikkakeskuksessa vastaanotamme materiaalia, varastoimme tuotteita ja keräämme tilauksia. Osasto kuuluu toimitusketjun yksikköön, jonka tavoitteena on tehdä Sinebrychoffista juomateollisuuden paras tavarantoimittaja. Tavoitteeseen pyritään toimimalla ammattitaitoisesti ja huomioimalla asiakkaamme. Sinebrychoffin logistiikan operaattorin tehtävässä sinulla on erinomainen tilaisuus työskennellä itse logistiikan parissa sekä laajentaa ymmärrystäsi logistiikan toimivuudesta elintarvikealalla.

Prosessioperaattori

Sinebrychoff valmistaa oluita, siidereitä, long drink -juomia, virvoitusjuomia, vesiä sekä energiajuomia. Juomien valmistus on jakautunut kahteen osastoon, panimoon ja virvoitusjuomiin. Valmistus on pitkälle automatisoitua mutta vaatii tarkkaa valvontaa. Sinebrychoffin prosessioperaattorin tehtävässä sinulla on loistava tilaisuus työskennellä itse valmistuksen parissa ja oppia lisää valmistusprosessista elintarvikealalla.

Täytön työnjohtaja

Täyttöosasto kuuluu tuotantoketjuun, jossa juomat pullotetaan ja pakataan konesarjoilla eri pakkausmuotoihin, kuten muovipulloihin, lasipulloihin, tölkkeihin ja Draughtmaster-astioihin. Sinebrychoffin täytön työnjohtajan tehtävässä pääset näyttämään taitosi esihenkilönä ja työskentelemään Suomen johtavien tuotemerkkien parissa!

Palveluassistentti

Asiakaspalvelussa työskentelet rajapinnassa asiakkaisiimme nähden. Asiakkaitamme ovat päivittäistavarakaupat, kioskit, huoltamot, ravintolat, baarit, pubit, kahvilat, hotellit, catering sekä automaatti- ja kylmäkaappiasiakkaat. Sinebrychoffin palveluassistenttina pääset näyttämään asiakaspalvelutaitosi sekä työskentelemään monipuolisissa ja vaihtelevissa asiakaspalvelutehtävissä.

Logistiikkatyöntekijä

Logistiikkakeskuksessa vastaanotamme materiaalia, varastoimme tuotteita ja keräämme tilauksia. Osasto kuuluu toimitusketjun yksikköön, jonka tavoitteena on tehdä Sinebrychoffista juomateollisuuden paras tavarantoimittaja. Tavoitteeseen pyritään toimimalla ammattitaitoisesti ja huomioimalla asiakkaamme. Sinebrychoffin logistiikkatyöntekijän tehtävässä sinulla on erinomainen tilaisuus työskennellä itse logistiikan parissa sekä laajentaa ymmärrystäsi logistiikan toimivuudesta elintarvikealalla.

Mekaaninen kunnossapitäjä

Mekaanisessa kunnossapidossa vastaamme juomapakkauksen ja -valmistuksen tuotantolaitteiden kunnossapidosta. Osasto kuuluu tuotannon yksikköön, jonka tavoitteena on tuottaa korkealaatuisia tuotteita oikea-aikaisesti myynnin tarpeisiin. Sinebrychoffin mekaanisena kunnossapitäjänä pääset näkemään, minkälaisilla laitteilla huippubrändimme valmistuvat sekä oppimaan lisää kunnossapidosta elintarvikealalla.