Kerava, FI
Kesätyö: Logistiikkatyöntekijä
Sinebrychoffin logistiikkakeskuksessa vastaanotamme materiaalia, varastoimme tuotteita ja keräämme tilauksia. Logistiikkatyöntekijänä Sinebrychoffilla pääset oppimaan logistiikkakeskuksen toiminnasta ja näkemään, miten automaatio toimii yhdessä henkilöstömme ja osaamisemme kanssa.
Logistiikkatyöntekijän tehtäviin kuuluu keräily- ja vastaanottotehtäviä lavansiirtovaunujen tai trukkien avulla. Keräilyssä kerätään asiakaskohtaisesti tuotteita ja oheismateriaaleja, kun taas vastaanotossa otetaan vastaan ja käsitellään saapuvia materiaaleja sekä tuotteita. Työ on ajoittain fyysisesti raskasta, joten hyvä peruskunto on innostuneen asenteen lisäksi edellytys tehtävässä.
Logistiikkatyöntekijät työskentelevät 12 tunnin aamu- (klo 07-19) tai yövuoroissa (19-07). Vuorot toteutuvat kolmena perättäisenä päivänä, ja ajoittuvat viikon alkuun tai loppuun. Kolmen päivän työviikko mahdollistaa myös vapaa-ajasta nauttimisen kesätyön ohella!
Kesätyöt alkavat pääsääntöisesti toukokuussa ja päättyvät elokuun lopussa. Kerrothan hakemuksessasi, milloin voit aloittaa ja mihin asti olet käytettävissä.
Mitä odotamme sinulta?
- Logistiikan tai muun soveltuvan alan opintotaustaa. Katsomme eduksi kokemuksen vastaavista tehtävistä sekä taidon käsitellä trukkia tai lavansiirtovaunua.
- Hyviä yhteistyötaitoja, joustavuutta ja vastuullista asennetta työntekoon
- Vähintään 18 vuoden ikää
- Valmiutta vuorotyöhön ja hyvää peruskuntoa
- Sujuvaa suomen kielen osaamista sekä vuorovaikutustaitoja englanniksi
Rekrytointiprosessista
- Hakuaika tehtäviin on 12.1.-8.2.2026 - Täytämme paikkoja jo hakuaikana, joten jätäthän hakemuksesi mahdollisimman pian. Pidämme oikeuden poistaa työpaikat hausta jo ennen hakuajan päättymistä.
- Olemme yhteydessä mahdollisimman pian, kun rekrytointiprosessi etenee kohdallasi. Kesärekrytointia työstetään läpi kevään, ja ilmoitamme kaikille hakijoille lopputulemasta viimeistään maaliskuun loppuun mennessä.
- Heräsikö kysyttävää? Tiedustelut hakuaikana voit lähettää sähköpostitse osoitteeseen peopleFI@carlsberg.com
1819 perustettu Sinebrychoff on osa Carlsberg-konsernia ja valmistaa oluita, siidereitä, long drink -juomia, virvoitusjuomia, vesiä sekä energiajuomia. Sen tuotesalkkuun kuuluvat mm. Karhu, KOFF, 1664, Carlsberg, Brooklyn Brewery, Battery Energy Drink, Monster Energy, Crowmoor, Somersby ja Coca-Cola-yhtiön juomat, kuten Coca-Cola, Fanta, Bonaqua sekä Sprite. Henkilöstön monimuotoisuus, vuorovaikutus asiakkaiden ja ympäröivän yhteiskunnan kanssa sekä vahvat tuotebrändit ovat kestävän kehityksen edistämisen lisäksi yhtiölle tärkeitä. Sinebrychoff valmistaa juomat 100 % uusiutuvalla energialla ja juomanvalmistus on hiilineutraalia. Alkoholin kohtuukäyttöä yhtiö edistää laajalla alkoholittomien oluiden valikoimalla. Käymme parempaan huomiseen.
sinebrychoff.fi - Facebook & Instagram: Sinebrychoff1819 – LinkedIn: Sinebrychoff - kohtuullisesti.fi
