Kerava, FI
Kesätyö: Prosessioperaattori
Sinebrychoffin valmistusosastolla tehdään kaikkien suomalaisten rakastamia juomia, kuten oluita, siidereitä, lonkeroita, virvoitusjuomia ja energiajuomia. Valmistuksen toiminto koostuu kahdesta osastosta: panimosta ja virvoitusjuomaosastosta. Kesätyö Sinebrychoffilla on jo pitkään ollut monelle erinomainen lähtölaukaus työuralle elintarviketeollisuudessa.
Prosessioperaattori valvoo juomien valmistusprosessia alusta loppuun. Työhön kuuluu raaka-aineiden vastaanotto ja käsittely, sekä valmisteiden analysointi ja aistinvarainen havainnointi laadun varmistamiseksi. Prosessioperaattori huolehtii juomien valmistusprosessin toiminnasta, analysoi ja korjaa mahdollisia häiriötilanteita sekä tekee laadunvalvontamittauksia prosessin eri vaiheissa.
Prosessioperaattorit tekevät kolmivuorotyötä (aamu-, ilta-, yö-vuorot, 8 h/päivässä). Työ on ajoittain fyysisesti kuormittavaa, joten innostuneen asenteen lisäksi hyvä peruskunto on edellytys tehtävässä.
Kesätyöt alkavat pääsääntöisesti toukokuussa ja päättyvät elokuun lopussa. Tehtävästä riippuen saatamme tarvita muutamia henkilöitä aloittamaan jo helmi-huhtikuussa. Kerrothan hakemuksessasi, milloin voit aloittaa ja mihin asti olet käytettävissä.
Mitä odotamme sinulta?
- Elintarvike- tai prosessialan opintotaustaa. Aiempi kokemus tehdasympäristöstä ja laboratorio-olosuhteissa työskentelystä katsotaan eduksi.
- Trukin ajotaidosta ja suoritetusta B-ajokortista on etua tehtävässä, tarvittaessa koulutamme trukin käsittelyyn.
- Hyviä yhteistyötaitoja, joustavuutta ja vastuullista asennetta työntekoon
- Vähintään 18 vuoden ikää
- Valmiutta vuorotyöhön ja hyvää peruskuntoa
- Sujuvaa suomen kielen osaamista sekä hyviä vuorovaikutustaitoja englanniksi
Rekrytointiprosessista
- Hakuaika tehtäviin on 12.1.-8.2.2026 - Täytämme paikkoja jo hakuaikana, joten jätäthän hakemuksesi mahdollisimman pian. Pidämme oikeuden poistaa työpaikat hausta jo ennen hakuajan päättymistä.
- Olemme yhteydessä mahdollisimman pian, kun rekrytointiprosessi etenee kohdallasi. Kesärekrytointia työstetään läpi kevään, ja ilmoitamme kaikille hakijoille lopputulemasta viimeistään maaliskuun loppuun mennessä.
- Heräsikö kysyttävää? Tiedustelut hakuaikana voit lähettää sähköpostitse osoitteeseen peopleFI@carlsberg.com
1819 perustettu Sinebrychoff on osa Carlsberg-konsernia ja valmistaa oluita, siidereitä, long drink -juomia, virvoitusjuomia, vesiä sekä energiajuomia. Sen tuotesalkkuun kuuluvat mm. Karhu, KOFF, 1664, Carlsberg, Brooklyn Brewery, Battery Energy Drink, Monster Energy, Crowmoor, Somersby ja Coca-Cola-yhtiön juomat, kuten Coca-Cola, Fanta, Bonaqua sekä Sprite. Henkilöstön monimuotoisuus, vuorovaikutus asiakkaiden ja ympäröivän yhteiskunnan kanssa sekä vahvat tuotebrändit ovat kestävän kehityksen edistämisen lisäksi yhtiölle tärkeitä. Sinebrychoff valmistaa juomat 100 % uusiutuvalla energialla ja juomanvalmistus on hiilineutraalia. Alkoholin kohtuukäyttöä yhtiö edistää laajalla alkoholittomien oluiden valikoimalla. Käymme parempaan huomiseen.
sinebrychoff.fi - Facebook & Instagram: Sinebrychoff1819 – LinkedIn: Sinebrychoff - kohtuullisesti.fi
